Praemia lucis - Valon lahja

”Ruumiisi lauloi riemusta,
kun sinusta koko taivaan
täydeltä kajahti sinfonia”
Hildegard von Bingen

Linnud laolavad

”Ja niin taivaat antavat kasteen ruoholle
Ja koko maa iloitsee, koska sen kohtu synnyttää viljaa, ja taivaan linnut rakentavat sille pesänsä.”  Hildegard von Bingen

Taustaa ohjelmalle PRAEMIA LUCIS:


Abbedissa Hildegard Bingeniläinen (1098-1179) oli aikansa arvostetuimpia naisia, tiedenainen ja mystikko. Hänen toimintansa suuntautui uskonnon, kirjallisuuden, musiikin ja luonnontieteiden alalle. Häntä on pidetty myös ensimmäisenä saksalaisena naislääkärinä. Hildegard toimi niin keisarien kuin paavienkin neuvonantajana, ja sai hämmästyttävät sävellyksensä valvenäkyinä. Hildegard kuvasi itse sävellyksiään nimellä ”Symphonia harmoniae caelestium revelationum” (Taivaallisten ilmestysten sointuva yhteissoitto). Hildegard ei pitänyt sävellyksiä omina saavutuksinaan, vaan tunsi itsensä joka suhteessa valoksi ja soinnuksi, Jumalan instrumentiksi. Hän piti itseään ”pasuunana, joka tosin tekee äänen kuultavaksi, mutta ei sitä itse aiheuta. Toinen puhaltaa siihen, jotta se antaisi äänen.”

Ratkaiseva muutos Hildegardin elämässä tapahtui 1141, jolloin hän sairastuttuaan sai Jumalalta käskyn julkistaa näkynsä muille. Hildegard kertoi näyistään opettajalleen, munkille, joka hämmästyneenä kehoitti kirjoittamaan näyt muistiin. Hildegard selitti ymmärtäneensä näyt ilman, että hänelle oli opetettu ”evankeliumia, profeettojen tai muiden pyhiä kirjoituksia”. Samalla hän mainitsi säveltäneensä lauluja Jumalan ylistykseksi, vaikkei ollut koskaan opetellut nuotteja tai laulamista. Hildegard oli kuitenkin aikanaan korkeasti oppinut nainen, jolla oli erinomainen kyky omaksua uusia asioita.
Hildegard ei kokenut näkyjä hurmostilassa, vaan tarkasteli niitä täydessä ymmärryksessä valveilla ollessaan. Hän koki voimakkaita valoelämyksiä ja kuvasi näkyjen valoisuutta elämän valon varjoksi, mikä poisti hänestä tuskan ja surumielisyyden.
Kirjoitettuaan näkyjään kuusi vuotta, Hildegardin kirjoitukset ja sävellykset esiteltiin Mainzin arkkipiispalle ja tuomiokapitulille, jotka toimittivat kirjoitukset paavi Eugenius III:lle tutkittavaksi. Paavi lähetti joukon kirkonmiehiä haastattelemaan Hildegardia. Myöhemmin Hildegard sai paavilta kirjeen ja luvan julkistaa kaiken, mitä tämä Pyhässä Hengessä tunsi.
Hildegard hyödynsi erikoislupaansa tehden useita saarnamatkoja vuosina 1158—1171 Keski- ja Etelä-Saksassa. Hän saarnasi kansalle ja papeille niin kirkoissa kuin toreillakin. Hildegard nimitettiin virallisesti Jumalan profeetaksi vuonna 1148 Trierin kirkolliskokouksessa, jonka jälkeen hänet tunnettiin yleisesti ”Rheinin Sibyllana”.

Hildegardia voidaan pitää oman aikansa merkittävimpanä säveltäjä, sillä varhaiskeskiajalta ei löydy toista ihmistä, joka olisi antanut jälkipolville niin ainutlaatuista musiikillista lahjaa kuin Hildegard. Hänen musiikkinsa on samanaikaisesti taivaallista ja maallista, niin sielua kuin ruumistakin ravitsevaa parantavaa harmoniaa. Laulut saavat kehon Hildegardin mukaan resonoimaan niin, että sanojen tarkoitus tunkeutuu sieluun. Tämä tulee voimakkaasti esiin laulaessa. Musiikissa on vahva psykologinen luonne sekä jännittävä dramatiikka. Hildegard karakterisoi tekstiä rikkaasti ja elävästi sekä antaa keskiajan moodeille kuten intervalleillekin omat ilmaisumerkityksensä. Musiikki noudattaa gregoriaanista perinnettä, mutta melodianmuodostuksessa Hildegard kulkee omia teitään. Hänen sävelkielensä liikkuu laajan ambituksen sisällä persoonallisesti, rohkeasti ja tunnevoimaisesti. Hildegard käyttää ilmaisussaan suuria intervalleja ja laajoja melismoja. Hänen musiikkinsa luo oman maailmansa, mikä poikkeaa aikansa kirkkomusiikista. Hildegard merkitsi muistiin näkyjensä yhteydessä kuulemiaan lauluja elämänsä loppuun saakka.

Hildegard on kertonut teoksiensa syntyvän sisäisestä hädästä kiitoksen, laulun ja instrumenttien kautta. Teksteissä on aiheina Hildegardin teologisia sanomia: luominen ja vapautus, Jumala ja maailma, Maria, enkelit ja pyhimykset sekä ihmiseksi tuleminen. Hildegardin kieli on rikasta kuvakieltä, missä on voimakas apokalyptinen luonne.

Hildegard oli valontuoja. Musiikkinsa valolla hän häivyttää hengellisen ja maallisen rajan ja virvoittaa kaiken vihannoivaan iloon.

Runolaulu ”Kun mun tuttuni tulisi” on epäilemättä tunnetuin kalevalaisen lyriikan edustaja. Runo on väkevä suomalainen rakkaudentunnustus, jossa on niin intohimoa ja karheutta kuin mielikuvituksen paloakin. Runo merkittiin muistiin Suomessa ensimmäisen kerran 1700-luvulla, ja se ilmestyi painettuna H.G.Porthanin De poësi fennica –kirjassa 1778. Runo ilmestyi myös ruotsalaisen A.F.Sjöldebrandin ja italialaisen Giuseppe Acerbin matkakuvauksissa 1800-luvulla. Matkalaisten kirjojen välityksellä tämä kansanruno levisi koko sivistyneen maailman tietoisuuteen. J. W. von Goethe teki runosta saksannoksen nimellä Finnisches Lied. Runosta on kerätty talteen 157 toisintoa, joista suurin osa on Karjalasta ja Inkeristä.
Laulun syntyminen on ajoitettu myöhäiskeskiajalle ja sitä on pidetty harvinaisena, naisen laulamana rakkausrunona. Laulun luojaksi on ounasteltu poikkeuksellista turkulaista laulajaneitoa, joka sepitti myös mm. Annikaisen virren ja Lohikäärme ja neito-runon.
Aserbi kirjoittaa 1802 ilmestyneessä matkakirjassaan: ”Kun mun tuttuni tulisi-runon on luonut synnynnäinen runoilija sydämensä sanelun mukaan, rakkauden siivittämin sanoin, ja
tavannut sulon, joka on taiteen tavoittamattomissa.”
Levyllä kuultavan sävelmän tallensi kansanrunouden keräilijä D.E.D. Europaeus Savitaipaleelta. Melodiassa on kuultavissa vaikutteita myös uudemman kansanmusiikin polskasävelmistä.

Inkeriläiselle runonlaululle tunnusomainen piirre on ”parvessa” laulaminen esilaulajan ja kuoron vuorolauluna, vaikka yksinkin laulettiin. Inkerissä laulaminen on kuulunut erityisesti naisten ja tyttöjen rooliin. Daniel (Taneli) Europaeus oppi kansanrunouden keräilijän taidot toimiessaan Lönnrotin apulaisena 1800-luvulla. Europaeus alkoi tallentaa Inkerin runolauluperinnettä, sillä vanha runomittainen laulutapa oli Inkerissä säilynyt elinvoimaisena. Toinen merkittävä inkeriläisten laulujen keräilijä 1800-luvun loppupuolella oli A.A. Borenius, joka tekstin lisäksi merkitsi muistiin myös melodioita. Boreniuksen tallentamien laulutekstien määrä ei ole suuri, mutta sävelmien kanssa ne muodostaa merkittävän inkeriläistä kulttuuria esittelevän kokoelman. Borenius laulatti monien joukossa myös Inkerin Lempaalan Mäkienkylästä kotoisin olevaa runonlaulaja Larin Paraskea tallentaen häneltä 24 laulutekstiä ja muutamia sävelmiä. Levyllä kuultavan Saaren synty-laulun melodia on otettu Parasken laulamasta laulusta Maailman-synty. Saaren-synty-laulun teksti on tallennettu Valkeasaaren Retukylässä Loviisa Karvasen (Karvasen Matin Loviisa) esityksestä 1888.
Keräilijöillä oli välillä vaikeuksia saada ihmisiä laulamaan itselleen, sillä heihin suhtauduttiin epäluuloisesti. Keräilijöiden otaksuttiin joskus olevan jopa paholaisen asialla. Tällöin pyydettiin papeilta apua. Vasta kun asia oli saarnastuolissa seurakunnalle selitetty, uskallettiin ruveta laulamaan. Sävelmänkerääjistä 1900-luvun alulta on mainittava erityisesti Armas Launis, joka tallensi Soikkolan Koskinassa Liisa Petrontyttären laulamana levyllä kuultavan laulun Vast miä kullan kuolettelin. Launiksen mukaan runolaulu oli Soikkolassa puhtaimpana vierailta vaikutuksilta.

Virsien Mikä silloin taita puuttuu (Hwadh kan migh stå til trång och nödh) ja O Jumal sun hyvyttäs kiitäm (O Gudh tijn godheet tacke wij) tekstit ovat Hemminki Maskulaisen suomalaisesta virsikirjasta (1605). Virsien esikuvina ovat saksalaiset virret ”Was hilfts den Heiden in der Welt” sekä ”Herr Gott, wir bitten deine Güt”. Sävelmät ovat Ilmajoen kirkonarkistosta löydetyssä Liber Templi Ilmolensis-kokoelmassa (ennen vuotta 1624), Kangasalan koraalikirjassa (1624), sekä Notae Psalmorum-käsikirjoituksessa (vuoden 1624 jälkeen). Kokoelmilla on mahdollisesti yhteinen alkulähde, ja niissä virsijärjestys on suurelta osin Tukholmassa 1586, 1589 ja 1594 painettujen ruotsalaisten virsikirjojen mukainen. Useimmat kolmen käsikirjoituksen koraaleista ovat saksalaista alkuperää.

Uli Kontu-Korhonen
Turussa 23.2.2008